Ollin blogi Maailmaa parantamassa

Yle levittää pornoa ja esineellistää naisia

Ylen moraalinen taso on saavuttanut uuden pohjakosketuksen. Uuden "dokumentin" Jalkojen välissä -sarjan haastatelluista naisista näytetään vain alastonta alapäätä. Miten Yle voi sallia tällaisen naisen esineellistämisen ja halventaa naisia tällä tavalla?

Yle rikkoo sekä Julkisen sanan neuvoston asettamaa journalistin ohjetta että omia ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettisiä periaatteita. Niiden mukaan jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Ohjelma, joka esittää ihmiset näyttämällä vain heidän alapäänsä on ihmisarvoa loukkaava ja halventava. Dokumentilla Yle viestittää, että naiset ovat tärkeitä vain alapäänsä tähden, muut seikat ovat toisarvoisia. On käsittämätöntä miten Yle voi sallia tällaisten ohjelmien esittämisen, jotka rikkovat selkeästi ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia.

Kaiken lisäksi ohjelma on myös lapsien nähtävillä Ylen Areenassa. Yle ei ajattele edes lasten kasvatusta ja hyvinvointia vaan työntää heidänkin eteen pornografista materiaalia, jota esitetään ”dokumenttina”, jonka mukaan naisia voidaan haastatella näyttämällä heistä vain alapää. Luulisi jo feministienkin nousevan tällaista vastaan, vaikka heidän närkästymisensä onkin usein aika valikoivaa.

Miksi Yle ei ota huomioon omia eettisiä periaatteitaan tai JSN:n ohjeita eettisyydestä? Ylen pitäisi tehdä eettisesti kestävää ohjelmatoimintaa ja valvoa lähettämäänsä materiaalia. Nyt ollaan menty pahasti metsään. Ylen rahoitusta on leikattava isolla kädellä välittömästi. Kiitos!

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/21/ylen-toimintaperiaatteet

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän lentonenhenri kuva
Henri Lentonen

"Siitä puhe, mistä puute."

Jiri, onko sinun roolisi täällä usarissa olla vain ironisen sarkasmin tempuntekijä? Tunnut kommentoivan paljon, mutta et halua tarkemmin keskustella asiasta kuten omallakin seinälläni kävi.

Kerro, onko sinusta maailmassa mitään, mikä oikeasti voisi olla väärin ja siten, surullista josta voisi syntyä jopa kyyneliä?

Itse aiheeseen niin YLE haluaa populisoida tuotantoaan tietenkin, kun väki katoaa sosiaalisen median syövereihin.

Tällöin ote on enemmän tai vähemmän kaupallinen: eli "uutisoidaan" sellaisesta, mistä ihmiset pitävät sensijaan, että kerrottaisiin se, mikä ihmisten pitäisi tietää maailman tilanteesta ja yhteiskunnasta.

Tämänkaltainen pornografinen kansaa lähentyminen, ei ole soveliasta eikä se myöskään ole sivistävää. Vaikka pornoa paljon katsotaan, niin onko sitä pakko integroida jopa valtiolliseen mediaan?

Ennenvanhaan, tällaiset asiat pidettiin sivistyneesti makuuhuoneissa. Nykyään on tapana, että järjestetään ties mitä marssia kun makuuhuoneet halutaan tuoda nyt julki kaikin tavoin: sanallisesti, visuaalisesti, jopa poliittisesti.

Minulla ei uskovaisena ole homoja tai muita seksejä vastaan mitään. Eniten minua häiritsee se, että nämä seksuaaliset asiat yleensäkin, ovat saanut suhteettomat mittasuhteet, heteroissa ja homoissa.

Sen lisäksi minua häiritsee se, että tällaisia yksityisiä asioita, on suorastaan pakko nykyään tuoda julkiseksi. Mikä on nykyään epäsopivaa? Rajoja koetellaan ja niitä tarkoituksella rikotaan, kun halutaan yhä uudenlaista seksuaalista imperialismia yhteiskunnasta.

Ennenvanhaan, Suomessa pidettiin arvossa ns. siveellisyyttä. Itsen pidän ns. vanhan kansan elämäntapaa monin tavoin parempana, myös taloudellisesti, kuin nykyään.

Mitä tuo sana siveellisyys, teissä herättää ja mitä se tarkoittaisi nykyään, ilmentymänä tässä ajankuvassa?

"Naistoimittajat kakkasivat tahallaan housuun bussissa"

Onko tämä uutinen vai trollaamista jonka tarkoitus on herättää tunteita? Kunka moni "uutinen" voitaisiin määritellä tällä tavoin nykyään?

Onko media ja politiikka, nykyään tuomittu olemaan pääosin jonkinlaista trollaamista?

Voidaanhan sekin, että on tarkoitus vain miellyttää ihmisiä: tulkita trollaamiseksi. Se on vain esim. vihan tai paheksunnan herättämisen, vastakohta.

Sana trolli tulee sanasta troolata. Eli kun verkkoa vedetään veneen perässä, tulee paljon kalaa: siis vihaisia ihmisiä.

Se on myös siis trollaamista, kun tehdään "uutinen" yleensäkin sen takia, että sen tiedetään "myyvän ihmisille".

Kun on tarkoitus vain herättää tunteita ja myydä jotain, ei lopulta ole väliä mitä tunteita se ihmisissä herättää: "kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta".

Tällöin politiikankin on helppo olla yksittäisiä iskulauseita kuten "rajat kiinni" tai "ei abortille". Keskusteltavaa ei tosiaan ole, kun asiat on jo tällä tavoin päätetty ja kiveen hakattu.

Uutinen on vain yksinkertaisesti asia, josta ihmisten pitäisi sivistyä yhteiskuntana.

Sen ei ole tarkoitus miellyttää tai suututtaa ihmisiä, vaan tuottaa tietoa: huolimatta siitä, mitä ihmiset siitä tykkäävät.

Medialla on siis vastuu, uutisoida objektiivisesti. Mutta tosiaan, paljonko "uutisoinneista" voidaan nykyään laskea, uutisiksi?

Ehkä sanasta "uutinen" on myös näillä uuden sukupolven opeilla, tullut suhteelliseksi käsitteeksi: kuten siveys, eikä se oikeastaan enää tarkoita mitään; koko sana, nykypäivänä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000581996.html

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Eikö nainen saa itse päättää, tekeekö ja esiintyykö ohjelmassa ja antaako julkiselle viestimelle luvan julkaista sen? Taidat vaatia Soinin hengessä naisille huivia päähän ja ulkonaliikkumiskieltoa.

Risto Koivula

Jos siinä ei näy samalla naama, se ei välitä mitään erityista signaalia.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Tuskinpa loukkaa, jos ovat vapaaehtoisesti siihen ohjelmaan osallistuneet.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

"Pornografian voi määritellä sisällön, tarkoituksen tai vaikutuksen mukaan. Sisällön näkökulmasta pornografia määritellään seksuaalisesti yksityiskohtaiseksi sukuelinten ja sukupuoliaktien kuvaukseksi, jolta puuttuu taiteellinen, kulttuurillinen tai sosiaalinen arvo. Tarkoituksen näkökulmasta pornografia määritellään aineistoksi, jonka tarkoituksena on kiihottaa sen käyttäjiä. Vaikutuksen näkökulmasta pornografia määritellään aineistoksi, joka kiihottaa sen kuluttajaa."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pornografia

Kuka nyt mistäkin kiihottuu, mutta sisällön ja tarkoituksen puolesta nämä minidokkarit ovat kaukana pornografiasta.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen
Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

Päivä päivältä alkaa enemmän ihmetyttää, että miksi siniset eivät liittyisi vain suosiolla kristillisdemokraatteihin. Virhemarginaalipuolueen ulostulot ovat sitä samaa fundamentalliskristillistä jalan polkemista seksuaalipoliittista aiheista, aiheista joilla voi tehdä lähinnä identiteettipolitiikkaa, koska abortit ja sittemmin homoliitot ovat sallittuja. Talouspolitiikkakin sitä samaa keskustaoikeistolaista diibadaabaa, jossa pieni ihminen muistetaan välillä mainita vaikka keskiluokan verokapina tavoitteena.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

Kai ne oli edes huulisynkattu, olisi edes viihdearvoa?? Muuten voi olettaa keskustelun olevan tasoa: "vittu haisee hyvälle" ja muuta nykyfeminismiä kuten miesten haukkumista ja naisten "voimaannuttamista".

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Nyt oli pakko ihan kumartua ja kurkistaa, mitä se oma römpsä tahtoo sanoa. Hetken juteltiin ja päästiin yhteisymmärrykseen.

En viitsi kertoa täällä, mihin johtopäätökseen päästiin. Voisi aiheuttaa vaikkapa pahennusta joissakin ihmisissä. Sinisissä ihmisissä etenkin...

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Nykyään tuon esineellistämisen tekevät Naiset ihan itse. Aika pitkään on ollut muotia ottaa paskahuussin peilin edessä selfie "kalsareissaan". Tsiigaa mun pepaa ja tissei ;)

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Eikös Ylen omista ja rahoita KOKO kansa, ei pelkät siniset ja muut moralistit?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Perussuomalaiset ajavat tuota Ylen rahoittamista maksukortin taakse, kannatan.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Niin että viimeinenkin media, jolla olisi mahdollisuus olla riippumaton, lakkautettaisiin?

Koska omistamme sen kaikki, meidän pitäisi estää puolueiden määräysvalta Ylessä, tällä hetkellä kokoomuksen.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Ai että blogisti oikein kiihottui ...

Wiki: porno, on seksuaalista kiihottumista aiheuttavaa tai sellaiseksi tarkoitettua kuvallista tai kirjallista aineistoa.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Kun lukaisin otsikon, niin ajattelin, että kyseessä olisi jonkunlainen sarkastinen kirjoitus. Kuitenkin mitä pidemmälle luin itse kirjoitusta, niin se vaikutti joka sanan jälkeen vähemmän sarkastiselta. Ihan lopussa tulin samaan johtopäätökseen kuin mitä muutkin täällä. Eli tässä halutaan uskonnollisella syyllä kieltää jotain. Lopuksi tarkistin myös kirjoittajan puolueen ja siinä vaiheessa mieleeni tuli vielä yksi syy, jolla on kielletty vastaavanlaisia asioita. Aikaisemminhan sinisen tulevaisuuden ajatukset ovat menneet myös feminismin puolelle ja nykyiset feministithän ovat saaneet juuri tälläisiä asioita kiellettyjen asioiden listalle jo muissa maissa. Avainsanana tuolloin on ollut blogistinkin käytttämä esineellistäminen.

Esim.

Feminismin varjollahan on kielletty formula ykkösistä varikkotytöt(vai mitä ne liekään suomeksi).
https://www.theguardian.com/commentisfree/2018/feb...

Samoten darts-tytöt saivat lähteä samoista syistä.
https://www.express.co.uk/news/uk/913947/walkon-gi...

Kummassakin tapauksessa itse tytöt tai oikeastaan naiset halusivat tehdä tuota hommaa itse ja he yrittivätkin puolustaa töitään viimeiseen asti, mutta se ei kiinnostanut yhteistä hyvää ajattelevia feministeja, joiden mielestä kaikki esineellistäminen on pahasta.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Blogistin innoittamana katsoin yhden jakson.
Tuli samanlainen olo kuin terveystiedon tunnilla. Ihan asiallista keskustelua alapäästä. En nähnyt pornoa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Taitaa kirjoittaja olla sitä tyyppiä, että ei osaa kuunnella naista an sich, kun näkee vain alapään.

Toimituksen poiminnat